perjantai 24. kesäkuuta 2016

Tämän hetkiset suosikit!

Hola ja erittäin hyvää juhannusta kaikille. Tämän postauksen aiheena olisi näyttää teille muutamia suosikkeja viime kuukausien varrelta. Minulta jäi ihan kokonaan tekemättä toukokuun suosikit. Siispä ajattelin, että kesäkuun suosikkien sijaan näyttäisin suosikkeja viime ajoilta.

Tämän postauksen monet tuoetteet ovat varmasti jo blogissa näkynyt, mutta aloitetaas meikeistä.
Yves Saint Laurent Rouge Pur Couture Vernis À Lèvres Sävyssä 370 Le Nu. Kyseessä on huulikiilto. Sävyltään tollainen luonnollinen nude pinkki. Ei juuri muuta huulieni väriä, vaan ennemmin antaa niille kiiltoa. On sellainen "your lips, but better". 
 Pakkaus on ihana. Tykkään erityisesti siitä, että  sävyn näkee tuosta kyljestä. Huulikiillossa en pidä tästä voimakkaasta alkoholin hajusta.
 Huulikiilto on saatavilla esim. Sokos tavarataloista ja netistä. Tämä taitaa olla alennuksessa tällä hetkellä 27,65€ (norm. 39,50€)
Jatketaan huulilla. Yksi kaikkien aikojen suosikki tubettajani Fleur De Force julkaisi meikki linjansa joskus en muista milloin. Ostin linjalta huulikiillon viime vuoden lopulla. Olen siis tämän jo aika kauan omistaunut, ja tykännyt siitä heti istumalta. Se ei vaan ole suosikkeihin ennen eksynyt. Sävy on Written In The Stars. Tuollainen tumma nude. En paremmin osaa kuvailla sitä. Tykkään pakkauksesta ja kiillon tuoksu on myös miellyttävä.
 Huulikiilto on saatavilla feelunique.com nettikaupasta ja se on tällä hetkellä alennuksessa 6.15€ (norm. 9.23€)
Vielä yksi huulituote. We Care Icon Magnetic Lips-huultenrajauskynä. Yksin tätä harvoin käytän, koska on todella kuivattava, mutta nude huulipunien/kiiltojen alla toimii hyvin. Aika lailla täydellinen nuden sävy. Sävy on muuten 1 natural nude. 
 Kynä on saatavilla Sokos tavarataloista ja netistä. Kynä on halpa, vain 4,90€
Sephora haulissa esittelemäni Sephora Classic Line-silmänrajauskynä on ollut paljon käytössä viime aikoina. Kynä on tussi ja tälläiset tussi kynät ovat lemppareitani. Kynä antaa kivan musta jäljen pysyy myös kiitettävän hyvin silmissä. Helppo myös pestä pois. 
 Kynää en tähän linkkaa, koska Sephoralta on ymmärtääkseni hankala tilata suomeen. Mutta hei, ruotsista löytyy lähin Sephora :D
Sain näytteet tästä L'oreal Nude Magique BB-voiteesta lehden mukana, ja sävykin sattui olemaan oikea. Normaalisti kun kaikki meikkivoide näytteet ovat itselleni liian tummia, niin ei siinä ihan oikeanlaista kuvaa saa kyseisestä tuotteesta. Tykästyin näytteeseen ja päätin ostaa täysikokoisen. Voide on valkoista kun se tulee tuubista, mutta se muuntautuu omaan ihon sävyyn. 
 Voitteessa on SPF 20, mikä on suomen oloihin ihan hyvä. Voide on todella kevyen tuntuinen iholla, ja joskus päivän päätteeksi unohdan ihan, että minulla on sitä. Se peittää myös ihan hyvin BB-voiteeksi ja tärkeimpänä, se näyttää luonnolliselta. Voide tuoksuu hyvältä aurinkorasvalta. Pakkaus on myös aika söpö. Sävy on 00 Ultra light.
 Meikkivoiteen voi ostaa vaikka Sokoselta tarjoushintaan 9,90€ (norm. 17,90€)
Sitten vähän muita suosikkeja. Dove Purely Pampering ihoa ravitseva suihkusaippua on suosikkina ihan vaan tuoksunasa ansiosta. No ei, on tämä hyvä tuotekkin. Kaksi viimeisintä suihkusaippuaa ovat olleet tätä Purely pampering sarjaa. Kroppa tuntuu puhtaalta ja pehmeältä tämän jälkeen ja iholle jää hyvä tuoksu. Tuoksuna tässä on makea kerma ja pionit. Love the sent so much <3.
 Suihkusaippuaa saa hyvin varustelluista tavarataloista. Linkkiä en sokkrille löytänyt ja en yhtään muista paljon tämä maksaa, mutta ei se yli 3€ ole.
Garnier Respons Avocado ja shea voi hoitoaine. Tämä on erityisesti kuiville ja vahingoittuneille hiuksille, niinkuin omani ovat. Hoitoaine on hyvä ja olen huomannut kyllä muutosta. Hiukseni eivät enää tunnu niin kuivilta eivätkä näytä niin vahigoittuneilta. Hoitoaine tuoksuu myös ihan hyvältä.
Tämä tuoksu ihmiset. Tämä tuoksu! Toiseksi viimeisenä kosmetiikka suosikkina on Vaseline Intensive Care Cocoa Radiant-vartalovoide. Tuoksuu aivan ihanalta suklaalta. Jotkut suklaan tuoksuiset tuotteet saattavat olla vähän tuoksua vähän liikaa, mutta tämä on sopiva.
Vartalovoiteessa on käytetty suklaa voita. Kosteuttaa hyvin ihoa ja myös imeytyy nopeasti. 
 Minulla oli tästä se suihkutettava versio viime kesänä, mutta onnistuin sen hajottamaan muutaman kerran jälkeen, joten päätin ostaa normaalin pakkauksen silloin aikanaan. Eroa tällä ja sillä suihkutettavalla ei juuri mielestäni ole. Rasvaan ihoni joka kerta suihkun jälkeen, eli noin joka toinen päivä. Se sopii minulle hyvin ja ihoni tuntuu kosteutetulta aina seuraavaan kertaan asti.
 Voiteen voi taas kerran ostaa vaikkapa sokokselta. Tämä plus ne muut tuoksut taitavat olla tarjouksessa tällä hetkellä.
L'oreal Studio Express Refresh-kuivashampoo. Tämä on ehkä kaikkien aikojen suosikki kuivashampoo. Batistet ovat aika suosikkeja nekin, mutta en ole pitkään aikaan omistanut batisten kuivashampoota. Nimenomaan tämä Fresh boost on suosikkini. Omistan myös tältä sarjalta Body-builder-k.shampoon, mutta tämä toimii mielestäni paremmin jos tahtoo puhtaan näköiset hiukset. Shampoo ei jätä hiuksia valkoiseksi. Shampoo antaa raikkaan tuoksun hiuksille.
Jos kuivashampoo kiinnostaa, kannattaa se sokokselta ostaa, sillä se on siellä tarjouksessa tällä hetkellä 5,53€ (norm. 7,90€).
  
Sitten muutama muu suosikki. Tiedän, että postaus on jo aika pitkä, mutta jaksetaan vielä.
Ensin muutama elokuva.
Adam Sandlerin ja David Spaden tähdittämä komedia. Elokuva on netflixi original, joten en tiedä näkeekö sitä muualta. Lyhyesti sanottuna elokuva kertoo entisistä ystävyksistä, jotka tapaavat vuosien jälkeen. Siitä lähtee seikkailu käyntiin, kun toinen heistä päättä lavastaa heidän kuolemansa. Loppujen lopuksi leffassa on kyse syöpälääkkeestä.
 Mielestäni oli katsomisen arvoinen elokuva. Se oli näytelty hyvin ja ennenkaikkea hauska.
Toisena elokuva suosikkina oli tämäkin Adam Sandlerin tähdittämä elokuva. Leffan pääosassa nädään myös Jennifer Aniston. Molemmat näistä kuuluvat lempi näyttelijöihini.
 Elokuva kertoo plastiikkakirurgista joka rakastuu, mutta onnistuu valehtelemaan itselleen perheen jota hänellä ei ole. Niimpä hän pyytää apua tohtorin apulaisena työskentelevältä yksinhuoltaja äidiltä. Yhdessä tämä feikkiperhe ja tyttöystävä lähtevät lomalle ja siellä tapahtuu kaikenlaista. Elokuvan loppu ei yllättänyt yhtään. Hyvä elokuva siis oli ja ehdotonta plussaa oli hyvät näyttelijät.

Tv-sarjoista ei juuri ole suosikkeja. How I Met your Mother-sarjan sain loppuun katsottua joskus viime kuussa, mutta nyt olen jo 6 kaudessa menossa uudestaan. Se on vaan helppo sarja katsoa.
 OITNB kausi 4 tuli, mutta kuten edellisessä postauksessa mainitsin, se ei suosikki valitettavasti ole.
Viimeisenä suosikkina on kyllä nämä hiukset. Minulla ei ole moneen vuoteen ollut näin lyhyiä hiuksia, mutta rakastan näitä juurikasvua lukuun ottamatta. Ensin järkytyin mielessäni, kun huomasin miten paljon kampaajani leikkasi, mutta alkushokin jälkeen tykästyin näihin palavasti. Mitäs mieltä te olette?
Siinäpäs nyt tämä postaus. Pituudesta pahoittelut, mutta paljon oli asiaa. Seuraavaan kertaan 😘.

torstai 23. kesäkuuta 2016

Here I am!

Hei taas kaikille. On siitä taas aikaa, kun blogger-sivustoni olen viimeksi avannut. Hävettää ihan. Alkaa jo tällaisia "elossa olen" postauksia tulemaan enemmän kuin niitä normaaleja. Tässä on paljon mahtunut kaikenlaista, siitä kun viimeksi olen postannut. Tässä tulee nyt vähän kuvia ja kuulumisia.
Ihan ensimmäisenä tietysti alkoi kesäloma koulusta. En siitä kauaa kerennyt iloita, kun viirus iski. Tässä olen vasta pari päivää ollut terveenä, että kyllä sitä tuli sairaana viruttua aika kauan. Tuli sitä silti esim. Iisalmessa käytyä. Iisalmea kauempana en ole vielä käynyt, mutta ensi viikolla lähden käymään Helsingissä ja laivalla pika reissulla.
Hirveästi ei ole siis kuulumisia kerrottavana, kun sairaana olen vain ollut. Kuvasin tuossa muuten yksi päivä viime aikojen suosikkeja, joten sellaista postausta on ainakin luvassa. Myös voisin vaikka siltä helsingin reissulta tehdä jonkun "my day" kaltaisen postauksen kuvien muodossa. Luultavasti myös jonkunlaista ostosten esittelyä teen, jos nyt innostun ostostelemaan. Olisikohan kenelläkään kiinnostusta nähdä huone postausta, tai videota. Voisin mahdollisesti tehdä/kuvata. Olen aika tyytyväinen huoneeseeni.
Mitäs vielä? No ainakin Orange is the new black 4 kausi tuli ja katsottu on. Suosikkeihin se ei pääse ainakaan. Jotenkin oli vaan "raskas" kausi katsoa, tosi paljon ikäviä tapahtumia ja muutenkin todella synkkä kausi. Huono se ei sinällään ollut, koska onhan se OITNB, mutta niin.. Innolla odotan jo viidennen kauden jaksoja, milloin ikinä lie tulevatkaan.
  Eipä minulla oikeen muuta ole tällä kertaa. Muuten kävin tuossa kampaajalla eilen, kuten tuosta neljännestä kuvasta näkyykin, niin leikkasin hiuksia aika paljon. Tykkään! Seurailkaahan mua snäpissä  ja instassa. Molemmissa on sama käyttäjänimi (miiaamariaa). Nähdään taas pian. XoXo