Vasemmalta oikealle: Tommy Lee (rummut), Vince Neil (laulu), Nikki Sixx (basso) ja Mick Mars (kitara) |
Yhtye ilmoitti viime vuoden alussa laittavansa pillit pussiin. Lopetus päätös järkytti minua aika kovasti. Näillä näkymin yhtye ei ole tulossa Suomeen jäähyväiskiertueellaan. Se on sääli, sillä yhtyeen näkeminen livenä on ollut suurin unelmani jo piitkän pitkän aikaa. Mötikät kirjoittivat elämästään kirjan 2000-luvun alussa. The dirt nimiseksi ristiity kirja on hyvä jos haluaa kurkistaa pintaa syvemmälle. Myös yhtyeen jäsenet ovat kijoittaneet omat elämänkertansa (paisi Mick, joka kyllä viime vuonna kertoi kirjottvavnsa kirjaa). Olen lukenut Vincen tatuointeja ja tequilaa sekä Nikkin heroiinipäiväkirja. En ole vielä lukenut Tommyn kirjaa, mutta aion sen kyllä lukea. Lukemani kirjat ovat olleet hyviä, ja varsinkin tuo heroiinipäiväkirja oli kertomus siitä, että heroinistina oleminen ei aina ole valinta (okei, itsehän se sitä heroiinia alkoi käyttämään ja olisihan apua ollut tarjolla, mutta asiat eivät ole aina niin helppoja).
Tässä kuitenkin joksehkin hankala top 10 (ei parhaus järjestyksessä) Voisin vaikka tehdä top 70 :D
1. Wild side
2.Home sweet home
3.You're all I need
4. If i die tomorrow (on muuten asian ytimeen osuvat sanat)
5. Too young to fall in love
6. Tonight (we need a lover)
7. Saints saints of Los Angeles
8. Glitter
9. Dr. Feelgood
10. All bad thing
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti